Pj blogi

Tämä on KY:n hallituksen puheenjohtajan blogi vuonna 2008

Esitys KY:n hallitukseksi vuodelle 2008

Olen hetki sitten lähettänyt edustajistolle esitykseni KY:n ensi vuoden hallitukseksi. Muodostaessani kokoonpanoa olen pyrkinyt kokoamaan mahdollisimman tasapainoisen ja toimivan kokonaisuuden yksittäisiä sektoreita unohtamatta.

Haluan korostaa, että tässä esitettävä vastuualuejako on alustava. Hallitus päättää siitä lopullisesti perustamiskokouksessaan. Esitykseni KY:n hallitukseksi vuodelle 2008 on seuraava:

Katariina Kyckling (puheenjohtaja)
Tuuli Ylinen (varapuheenjohtaja, kansainvälisyys)
Matti Parpala (koulutuspolitiikka)
Tommi Ora (opintoasiat)
Emma Böös (sosiaalipolitiikka, viestintä)
Sini Jokinen (liikunta ja hyvinvointi, ympäristö)
Janne Peljo (kulttuuri, kerhot)
Iida Myllymäki (yrityssuhteet, alumniasiat)


40 vastausta artikkeliin “Esitys KY:n hallitukseksi vuodelle 2008”

  1. Esityksessä ihmetyttää muutamat seikat, olisi valaisevaa kuulla Katalta perusteluja.

    1. Miksi mukaan valittiin 2 myöhässä hallituskisaan ilmoittautunutta? He eivät osallistuneet avoimeen kilpaan esim. vastailemalla edarin kysymyksiin paneelissa ja osoittivat motivaation puutetta ilmoittautumalla mukaan vasta kun näkivät ettei tyrkkyjä ole paljon. Tälläkö tavalla tuetaan KYn avointa toimintakulttuuria?

    2. Edunvalvontasektoreille valituilla (opo, sopo, kopo) ei ole kokemusta ko. sektoreilta. Kokeneempiakin hakijoita olisi ollu tarjolla, ainakin kopoksi/opoksi. Miksei sektoriosaaminen painanut valinnoissa? Eikö esim. valiokunnassa toimiminen kerro kiinnostuksesta aihetta kohtaan?

    3. Valituiden joukossa on aviopari. Onkohan tämä ihan viisasta ryhmädynamiikan kannalta?

  2. Laitetaan nyt samantien perään vielä yksi kysymys:
    Voitko kertoa, miksi päädyit vähentämään hallituspaikkojen määrää yhdellä? Hallitus tekee jo nyt pitkää päivää ja ensi vuonna innovaatioyliopistoon liittyvät asiat varmaankin aiheuttavat vielä lisätöitä. Riittääkö resurssit tällä kokoonpanolla?

  3. KY:n sääntöjen mukaan hallitukseen saa asettua ehdolle siihen asti kun hallitus on valittu. Tämä tarkoittaa sitä, että periaatteessa vielä torstainakin edustajiston järjestäytymiskokouksen toisessa osassa voi ilmoittaa hakevansa hallitukseen. Koen, että tehtäväni hallituksen muodostajana on keskustella kaikkien ehdokkaiden kanssa riippumatta siitä, koska he ovat ilmoittaneet hakevansa hallitukseen ja muodostaa näistä ehdokkaista paras mahdollinen esitys hallitukseksi. Ymmärtääkseni edustajistolla on torstaina mahdollisuus esittää kysymyksiä näille kahdelle, myöhemmin ilmoittautuneelle hakijalle, jotka eivät osallistuneet paneeliin. Edustajiston puheenjohtaja voi varmaan kertoa tästä tarkemmin.

    Olen muodostanut parhaan mahdollisen esityksen hallitukseksi tähän mennessä ilmoittautuneista ehdokkaista. Olen pyrkinyt ryhmädynamiikaltaan toimivaan kokoonpanoon. Hakijoiden motivaatio on ollut yksi tärkeimmistä kriteereistä tehdessäni esitystä. Valitsin esitykseeni ihmisiä, joilla on potentiaalia kehittyä erinomaisiksi hallituksen jäseniksi, en yksittäistä sektoriosaamista. Mielestäni yksikään hakijoista ei paneelissa ainakaan selvästi erottunut sektoriosaamisellaan. Toki valiokuntatausta on eduksi, mutta en näe sitä ratkaisevana tekijänä, sillä valiokuntien tehtävät eroavat paljon hallituksen jäsenten tehtävistä.

    Hallituksen jäsenten lukumäärän vähentäminen ei ollut itsestään selvää, mutta ehdottomasti oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Vastuualuejaon huomioon ottaen paras mahdollinen kokoonpano tässä tilanteessa on 1+7 eli pj ja seitsemän hallituksen jäsentä. Kuten olen aiemminkin tuonut esiin, ensi vuonna joudutaan varmasti tekemään priorisointeja sen suhteen mihin hallituksen jäsenet käyttävät aikaansa. Tämä tulee tapahtumaan riippumatta siitä, onko hallituksessa seitsemän vai kahdeksan jäsentä.

    Hyvä varmaan korjata vielä yksi asiavirhe. Esityksessäni ei siis ole avioparia, vaan kihlapari. Keskusteltuani aiheesta molempien kanssa olen varma, että tämä ei vaikuta hallituksen sisäiseen ryhmädynamiikkaan tai toimintaan muutoinkaan negatiivisesti.

  4. “Keskusteltuani aiheesta molempien kanssa olen varma, että tämä ei vaikuta hallituksen sisäiseen ryhmädynamiikkaan tai toimintaan muutoinkaan negatiivisesti.”

    Voisin pistää pääni pantiksi, että vaikuttaa. Uskon toki ettei kumpikaan kyyhkyläisistä halua sen antaa vaikuttaa, mutta..ihmiset nyt vain eivät yleensä toimi kovin rationaalisesti eikä siinä ole mitään pahaa. Ongelmat parisuhteessa ja muissa ihmissuhteissa tuppaavat heijastumaan töihin. Voin kaivaa tästä jonkun tutkimuksenkin, jos joku haluaa. Enivei, ihan sama mulle. Pakko vaan aukoa. Se on toinen (ensimmäinen) luontoni.

    Vaikutusten laadusta en sano mitään ja jätän kommentoinnin tähän, koska en kyseisiä henkilöitä tunne. Itse asiassa en edes tiedä ketkä ovat pariskunta.

  5. Anteeksi kömmähdykseni, tarkoitin tietysti avopari.

    Perustelut eivät oikein vakuuta. Ensimmäisen kysymyksen kiersit piiloutumalla sääntöjen kirjaimen taakse. On toki totta, että näin saa KY:n sääntöjen mukaan tehdä. Kysymys onkin, mitä se kertoo hakijan motivaatiosta, jota itsekin niin kovasti korostat.

    Hyvä pointti myös Maijalta. Toki hommaa riittää sekä 8 että 9 jäsenen hallitukselle kuten sanot, mutta sellaisten vastaavien määrä joilla on useampi kokonaisuus vedettävänään mielestäni kertoo että lisäväelle olisi voinut hyvinkin olla tarvetta.

    Ylipäätään tämänvuotinen hallitusvalinta mielestäni kertoo karun totuuden hallituksen valinnan uudistuksen epäonnistumisesta, ja edarin olisi nyt syytä pohtia jatkotoimenpiteitä. Tarkoitus oli tuoda valinta enemmän päivänvaloon ja päästä eroon puhtaasta kulissien takaisesta kähminnästä, mutta näyttää siltä että peli on mennyt vain entistä likaisemmaksi.

  6. 26.11.2007 @ 21.26 kritiikki krisse

    Kopo-vastaavan homma on vaativa paikka, johon vaaditaan ammattitaitoa ja älyä. Ehdotus kyseiseen tehtävään ei nyt oikein vakuuta. Haluaisin kuulla miksi Matti Parpala olisi hyvä valinta kopo-vastaavaksi.

    t. ex ky-aktiivi

  7. Sopo JA viestintä samalla henkilöllä? Paras löytää hyvä seuraaja Petelle, muuten paukkuu vepin kehitys. En kyllä näe miten voi riittää aika molempiin.

  8. 26.11.2007 @ 23.45 taehtinen

    Mäkin olen hiukan huolissani – jos hallituksen muodostaja itse päivittelee etukäteen, että työmäärä tulee innovaatioyliopiston (huoh) takia olemaan tosi kova, miks ottaa hallitukseen *vähemmän* jengiä? Oliko niin huonoja hakijoita?

    Puheenjohtaja Kyckling itse on kyllä meikäläisen kokemusten perusteella ihan fiksu ja hyvä tyyppi siihen hommaan. Muista en sitten tiedä, kun en ole enemmistöstä koskaan kuullutkaan. Taitaa olla aika valmistua :)

  9. komppaan kungfiskeä, sopo ja viestintä samassa =wtf? ei tuu onnistumaan ja viestintä vaatii mielellään kokeneen ja asialleen omistautuneen henkilön. tai saahan sitä yrittää, lykkyä tykö vaan… tätähän tää vähän on, pätevyydestä viis kun kaverit valitsee vaan kavereita…ja sit ihmetellään et miks ei olla kiinnostuneita hakeen hallitukseen, daa-a…

  10. Olisi kiva kuulla, ihan sivistyneesti tietenkin, miksi kaksi uutta hakijaa ovat parempia kuin tyrkyistä poisjätetyt Katariina, Natalia ja Juha-Pekka?

    Minusta nimittäin jokainen näistä kolmesta alkuperäisestä hakijasta vaikutti varsin pätevältä, ja yllätyinkin heidän poissaolostaan. Ilmeisesti KY-kokemuksestaan ym. huolimatta he olisivat vaikuttaneet negatiivisesti ryhmädynamiikkaan, joka on se tärkein kriteeri ylioppilaskuntamme hallitusta valittaessa?

    Itseäni kiinnostaa nähdä, pitääkö (nykyinen) hallituksenmuodostaja kiinni valinnoistaan, vai myöntyykö/joutuuko hän valitustulvan edessä muuttamaan hallituskokoonpanoaan. Ja jos muutoksia täytyy tehdä, kuka enää suostuu mukaan? Eli onko täällä valittelu turhaa, jos tämä oikeasti on parasta mitä on tarjolla?

  11. Ihmettelin myös paneelia kuuntelemassa oltuani miksi Natalia ja Juha-Pekka on jätetty pois.

    Heillä oli selvästi kokemusta ja näkemystä, mutta silti nämä pari mattimyöhäistä jotka eivät edes vaivautuneet ilmoittautumaan kilpaan ajoissa tai osallistumaan paneeliin valittiin heidän sijaansa? Millä perusteella nämä 2 ovat motivoituneempia kuin KYllä vuosien ajan toimineet kandidaatit, joilta lisäksi löytyi osaamista sektoreilta?

  12. KY-kokemus on toki aina tärkeää, sillä se antaa perspektiiviä toimintaan. En osaa sanoa toisen “mattimyöhäisen” kohdalta miksi hänet valittiin, mutta Janne Peljolla on sellainen motivaatio ja työmoraali että olen kuntalaisena erittäin tyytyväinen että hän lähti vielä mukaan kilpaan. Ette tule pettymään.

  13. 29.11. edustajiston kokous aloitetaan sillä, että kuullaan niitä ehdokkaita, jotka eivät olleet paneelissa. Heidän osaltaan menetellään seuraavasti:
    - max 2 minuutin esitys per ehdokas
    - lyhyt paneelinomainen tenttaus
    - edustajiston kysymyksiä ehdokkaille

    Tämän jälkeen hallituksenmuodostaja esittelee esityksensä hallitukseksi 2008 ja edustajisto esittää hänelle kysymyksiä aiheen tiimoilta. Voin myös sallia rajallisen määrän yleisökysymyksiä.

    Edustajistolla on lisäksi mahdollisuus käydä esitetystä kokoonpanosta keskustelua joko avoimin tai niin halutessaan suljetuin ovin. Keskustelun jälkeen siirrytään valintapäätöksen tekoon.

    On hienoa nähdä, että KY:n johdossa tapahtuvia valintoja ja päätöksiä kyseenalaistetaan täällä. Toivoisin kuitenkin kritiikin olevan sen verran asiallista, että ei huudella mistään kaverivalinnoista ilman faktatietoa.

    Uusi hallituksen valintatapa mahdollistaa, toisin kuin täällä väitettiin, suuremman avoimuuden kuin ennen. Vanhalla tavalla edettynä kukaan ei olisi edes tietoinen että muita halukkaita hallitukseen oli kuin ehdotettu porukka (koska ei ollut muita muodostajaehdokkaita). Muutenkin jostain syystä joka toinen vuosi halukkaita hallitukseen on vähän ja joka toinen vuosi paljon, joten vaikka epäilemättä toimenpiteitä tulee tehdä hallitustoiminnan houkuttelevuuden lisäämiseksi, en nyt vielä suoralta kädeltä tyrmäisi uutta systeemiä, joka kuitenkin viime vuonna toimi juuri kuten sen piti.

    Jos joku luulee, että sellainen systeemi on, jossa kukaan ei “pelaa” rivien takana niin siinä on varmasti väärässä. KY:n hallituksen valintaan liittyy monen sekä KY:n sisäisen että ulkoisen henkilön tai ryhmän intressejä ja voin vakuuttaa tältä seisomalta että takuulla hallituksen kokoonpanoon on pyritty vaikuttamaan usealta eri suunnalta, ja niin on ollut ennenkin. Viime kädessä hallituksen muodostaja kuitenkin esittelee parhaan mahdollisen porukan hallitukseksi, kaikki asiat huomioon ottaen.

    Uusi valintatapa korostaakin muodostajan (potentiaalisesti tulevaa) asemaa KY:n puheenjohtajana ja hallituksen johtajana, ja siksi kehoitankin kaikkia torstaina paikalle kuuntelemaan, miksi hallituksenmuodostaja on näihin, varmasti hankaliin valintoihin, päätynyt. Kysykää, niin ei jää väärä kuva asioista.

    Terveisin,

    Kasper Stenbäck
    Edustajiston puheenjohtaja

  14. 27.11.2007 @ 12.24 Tuomas Hämäläinen

    Moi!

    Katariina on varmaan pitänyt mielessä juuri sen ‘ryhmädynamiikan’, sillä käsittääkseni hallituksen roolit ovat siirtymässä pois sektorien pyörittäjistä siihen, että kaikki tekee vähän kaikkea. Siten hän valinnee henkilöt, jotka parhaiten toimivat yhdessä, sekä hänen itsensä kanssa. Käsittääkseni (jatkan spekulointityylillä, niin kukaan ei voi puuttua sanoihini ;) ) KY:n hallitus eroaa kuitenkin normityöpaikasta, jossa eri ihmiset voidaan määrätä toimimaan ryhmässä ja homma toimii. Hallitus nimittäin dokaa niin paljon, että siinä on hyvä olla mukana hieman rakkauttakin. Siten asia on Katariinan päätös.

    Mitä tulee valiokuntakokemukseen, niin eipä se yksinään auta; pitäisi vielä kysyä valiokuntaa vetävältä hallituslaiselta, että millainen kukakin tyyppi on ollut valiokunnassa, sillä sehän vaihtelee kovasti. Ehkä näin on kysyttykin, mene ja tiedä?

    Mitä tulee jonkun - luonnollisesti anonyymisti - ottamaan puheenvuoroon Kopo-vastaavalta vaadittavista ominaisuuksista, niin en itse asiassa tiedä ‘ammattitaidosta’ (vähän löyhä määrittely, kun työ taitaa olla aika uniikkia), mutta älyä ehdokkaalta ainakin löytynee. Eivätpä muutkaan huonoja ole.

    Komppaan kuitenkin edes Kungfiskeä ja hänen komppaajaansa Tiitua: Kahden sektorin - jos niitä enää halutaan olevan - hoitaminen yhden henkilön voimin voi aiheuttaa sen, että henkilö ei molempiin keskity samalla innolla. Toinen on vielä viestintä; hirveää! :D

    Mut Katariina on varmaan miettinyt asiaa enemmän kuin me muut yhteensä, joten eiköhän mennä torstain kokoukseen kuulemaan, mitä hän sanoo! …muutenhan meidän huuteluilla ei pidäkään olla mitään tehoa, ellemme vaivaudu paikan päälle.

    Tosin siellä tietty pitää haukkua porukkaa ja kyseenalaistaa Katariinan valinnat ilman nimimerkin suojaa eli ihan avoimesti; asia, mitä edustajisto muuten ei varmaankaan tee, rinnastaen itsensä kollektiivina moneen foorumeiden tai blogien nimimerkkiin. Jos edari ajaa muut ulos, jotta he voivat kyseenalaistaa valinnat ‘helpommin’ salatessaan keskustelun, ei ole mitään syytä odottaa avointa ja perusteltua keskustelua näin blogissakaan. ;)

    (Seuraava on perjantain pikku-uutisista:)
    “Kuntalaiset jäivät eilisen edustajiston kokouksen jälkeen edelleen ihmettelemään valintoja KY:n hallitukseksi. -kokous ei vastannut heidän viikolla esittämiin kysymyksiin, sillä se käytiin pitkälti suljettujen ovien takana. …’Miten voimme olla varmoja, että edustajisto ajattelee meidän kuntalaisten etuja valitessaan yhtä tärkeimmistä hallituksista koko KY:n historiassa, ellei vapaalla medialla :D ole pääsyä tilaisuuteen?’, kysyi eräs kuntalainen. ‘Äh, ne varmaan pitää oikeasti vain kahvitauon, ja sit kumileimasimen tavoin valitsee juuri Katariinan esittämän porukan; ihan niinkuin ennenkin’, vastasi toinen. ‘Ehkä porukka oli niin huono, että kysymyksiä ei edes haluttu avoimesti esittää, eikä jo blogin kautta kysyttyihin haluttu vastata’, epäili kolmas.”

    Pusuja uudelle hallitukselle, ootte hyvä porukka!
    Tuomas :D

    ps. Voi apua, mä en voi uskoa juuri kirjoittaneeni tuota ylläolevaa! :D

  15. 27.11.2007 @ 13.28 kritiikki krisse

    Kerrohan Hämäläinen, että millä tavalla kopovastaavan ammattitaito on uniikkia. Tarkoitatko, että jokainen voi hoitaa kyseistä hommaa omalla tavallaan. Eikö ole mitään väliä esim. sillä että ymmärtää jotain “koulutuspolitiikasta” tai kykenee keskustelmaan sidosryhmien kanssa rakentavasti?

    Tottakai hallituksen muodostajan tulee keskustella edellisen hallituksen sektorivastaavien kanssa ja kysellä ketkä tämän valiokuntalaisista ovat halukkaita uuteen hallitukseen ja mikä on kyseisten henkilöiden osaamisen taso sekä motivaatio. Pitäisi kai sinun Hämäläinen nyt noin perusjuttu ymmärtää.

    krisse

  16. 27.11.2007 @ 15.28 Tuomas Hämäläinen

    “Pitäisi kai sinun Hämäläinen nyt noin perusjuttu ymmärtää.”

    Voi Krisse, kiitos! …kun oletat mun olevan niin älykäs, et tajuaisin tuollaistakin! :D

    Eli ajattelin kopovastaavajutusta, että ammattitaitoa juuri kopoasioista on käsittääkseni vaikea omata mistään muusta jutusta (siitä oudosti käyttämäni uniikki-termi, joka ei edes ole suomea). Siksipä enemmän lienee hyötyä sinunkin kaipaamasta ja Matin - mielestäni -omaamasta älystä. Varsinkin nyt innovaatioyliopiston kynnyksellä sopeutumiskyky muutoksiin ja kyky kehittää uusia ideoita lienee kopovastaavalta vaadittavia ominaisuuksia.

    Tietysti jos hallitukseen on hakenut joku jo kopovaliokunnassa tai muussa koulutuspolitiikkaan sidoksissa olevassa jutussa mukana ollut, jota nykyiset kopot ovat suitsuttaneet ja joka on jo toiminut kopoasioissa paljon ja tuntee ne, niin sit en osaisi arvottaa häntä ja nykyistä ehdokasta ilman mittavia lisätietoja (joita ainakin Katariinalla lienee ollut, jos joku kopolegenda on hallitukseen hakenut).

    Tietysti on hyvä, että näin innovaatioyliopiston lähestyessä on kopo- ja opintovastaavien valinnasta keskustellaan, sillä paikat ovat (kopotaustan omaavan) puheenjohtajan ohella niitä merkittävimpiä; onhan heillä paljon sananvaltaa siihen, mitä KY:lle ja opiskelulle tulevaisuudessa tapahtuu. Vaikka nyt väistyvien vastaavien tilalle onkin vaikea saada yhtä hyviä henkilöitä, uskon ehdotuksessa olevien pärjäävän enemmän kuin mainiosti!

  17. 27.11.2007 @ 15.39 Tuomas Hämäläinen

    Ups, ainiin, tietysti kopojen lisäksi viestintävastaavankin tulee olla täyttä rautaa perinteiseen tapaan, jotta hän voi suunnitella ja kontrolloida KY:n ulkoista viestintää näin innovaatioyliopiston tullessa.

  18. 27.11.2007 @ 16.22 Laura Tuutti

    Hei! En aio nyt hallituksen jäsenenä ottaa kantaa esitettyyn kokoonpanoon, mutta en voi olla osallistumatta keskusteluun, kun puhutaan kopovastaavalta vaadittavista ominaisuuksista.

    Itselleni vuodesta valiokunnassa ei ollut juurikaan hyötyä. Edunvalvonta-asioita siellä ei lähes ollenkaan käsitelty. Toki olin valmistautuntu hallitushakuun jo paljon ennen valintaa lukemalla ja keskustelemalla, mutta kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, mikäli päätös hallitukseen hakemisesta tehdään suhteellisen myöhään. Asiat, joita sektorilla teemme eivät ole rakettitiedettä. Kaikki on siis täysin opittavissa. Hyvän kopovastaavan tekee persoona ja kiinnostus. Ominaisuuksia, mitä tässä pestissä tarvitaan ovat sanavalmius, neuvottelutaidot ja kyky jalostaa omia mielipiteitä. Näitä ei yleensä opita valiokunnassa.

    Haluan myös kritisoida täällä käytyä keskustelua näin aivan omalla nimelläni. Toivoisin, ettette kokoonpanoa katsoessanne menisi henkilökohtaisuuksiin etenkin kyseisiä henkilöitä tuntematta. Myös jos kritisoitte, on hyvä tietää perusfaktoja, kuten se, kuinka viestinnästä on tulossa sivusektori ensi vuonna. Tiedottajalla vapautui puolet(?) työajasta, kun punakulmaa supistettiin, ja tällä hetkellä kokopäiväiselle viestintävastaavalle ei ole tarvetta. Eikä hallitusvastaavan tehtävän tulisi olla webin päivitystä, tai tiedotteiden kirjoittamista, vaan toiminnan ohjaamista. Kata varmasti vastaa myös kaikkeen esitettyyn kritiikkiin ehtiessään. Ja kokoukseenhan saa kuka tahansa tulla esittämään huolensa, jos ilman nimimerkkiä tämän uskaltaa tehdä.

    Mutta mielestäni täällä käyty keskustelu on täysin asiatonta ja myöskin perustelematonta. Mikäli annatte kritiikkiä, ottakaa ensin selvää faktoista!

    terveisin, Hallituksen kopovastaava, Laura Tuutti

  19. Muihin asioihin kantaa ottamatta haluaisin tiedustella, miten se, että kaksi hallituksen jäsentä seurustelee toistensa kanssa, vaikuttaa jollain tavalla automaattisesti negatiivisesti hallituksen työskentelyyn? Mielestäni on hieman lyhytnäköistä alkaa spekuloida mahdollisista vaikutuksista tai kompastinkivistä tuntematta kyseessä olevaa avoparia, muuta hallituskoalitiota tai muun hallituskoalition suhtautumista kyseessä olevaan avopariin. Entä, jos kaksi hallituslaista alkaisikin seurustella hallitusvuoden aikana? Olisiko hallituksen ryhmädynamiikka tällöin kokenut korjaamattoman kolauksen? Entä, jos toinen seurustelevan parin osapuolista olisi hallitusvastaava ja toinen vaikka saman (tai miksei jonkun toisen) sektorin sihteeri?

  20. Ainakin kaikkien edaattorien ja varaedaattorien tulisi kyllä olla tietoisia webkehityksen ja viestinnän tilasta ensi hallituskaudella. Täällä käydyn keskustelun asiattomuudesta olen kyllä eri mieltä; vain muutama kommentti on ollut sellainen, että sen olisi voinut suoraan jättää sanomatta. Vaikka suurin osa matskusta on julkista, saa tyhmiäkin olettaa, tietenkin menemättä henkilökohtaisuuksiin.

    Minusta on aivan aiheellista huolestua siitä, että hallituksen kokoa pienennettiin ja myös siitä, että mukaan mahtui esim. mursu ja kaksi mattimyöhäistä. Kaikki eivät voi tietää, että Janne Peljo on suuri munamies, joita hallitukseen aina tarvitaan. Natasta ja JP:stä sen verran, että minäkin olin yllättynyt heidän poisjättämisestään. En tosin aio teilata hallituksenmuodostajaa ennen torstaita; uskon, että hänellä on sentään ollut joku syy. Minulla on kuitenkin oma lehmä ojassa asian suhteen.

  21. 27.11.2007 @ 21.14 Tuomas Hämäläinen

    Moi,

    Itse olen Lauran kanssa aivan samaa mieltä keskustelun tason ala-arvoisuudesta: Vain kolmen ensimmäisen kirjoittajan kysymykset ovat varteenotettavia; monesta muusta huokuu hyvin paha henkilökohtaisuuksiin meneminen. “Kritiikki Krissen” jälkeen kaikki kirjoitukset ovatkin olleet enemmän tai vähemmän ala-arvoisia, sillä lasken näihin “miksi sitä ja sitä ei valittu”-tekstit. (Voin myöntää myös oman ensimmäisen kirjoitukseni kahden viimeisen kappaleen olleen melko “värikästä”, toisen kirjoitukseni erillisen kommentin lisäksi; sainkin jo niistä Lauran erittäin hyvän ja asiallisen selvennyksen lisäksi - tai siis sen jälkeen - tälle blogille ominaista henkilökohtaista ei-edes-niin-piilo-v**tuilua…)

    Voinkin myöntää, etten näemmä tiennyt “webkehityksen ja viestinnän tilasta”, vaikka olenkin varaedaattori. (Pitäisi ehkä pysyä paremmin kärryillä, kun pääsen edariin kahdeksan henkilön ollessa estyneitä.) Sen tiesin, että tiedottajalle siunaantui enemmän aikaa Punakulman lehtiversion poistumisen myötä. Sitä en tiennyt, että viestintää kutsutaan tulevaisuudessa sivusektoriksi.

    Liiankin vahva mielipiteeni viestinnän kehittämisen tarpeesta ei kuitenkaan muutu, ja mielestäni hallituskin tarvitsee ‘kokopäiväisemmän’ viestijän. Nimittäin Lauran peräänkuuluttama hallituksen viestintävastaavan tehtävä (viestintä)toiminnan ohjaajana vaatii mielestäni vielä paljon työtä:

    Mitä tulee ulkoiseen viestintään, niin se on ollut perinteisesti mallillaan ja tulee olemaan ensi vuonnakin, sillä Katariina osaa puhua ja kirjoittaa erittäin hyvin. Mielipiteeni on tosin myös, että tiedotteet ja muut vastaavat eivät ole ikinä valmiita; niissä on aina viilaamista. Se, analysoiko kaikki niitä äidinkielen yo-kirjoitusten tapaan pilkulleen on eri juttu, mutta kaikki tekevät sitä hieman tiedottomasti, ja huono kirjoitusasu vie virallisemmilta viesteiltä uskottavuutta, hyvän tuodessa sitä: “Elämä on”, “Ein Volk, ein Reich, ein Führer” ja “Connecting people” ovat esimerkkejä, jos ei tuo toinen ei nyt niin ‘hyvästä’ niin ainakin tehokkaasta kirjoittelusta. (Itseäni kiinnostaisi mm. se, kuinka moni Perloksen 1000 irtisanotusta työntekijästä yhä puhuu Nokian kännykkään.)

    Edelliseen liittyen, minua kiinnostaisi muuttaa ulkopuolisten näkemää kuvaa kyltereistä; aika moni ei tykkää meistä, tutkitustikin… Tykkääkö meistä TKK:n opiskelijat? TKK:n henkilökunta? Taikin vastaavat? Kiinnostaako se ketään? Vaikuttaako se mihinkään? Voiko sitä muuttaa? Miten?

    Mitä tulee KY:n sisäiseen viestintään, niin ainakaan tämän blogin perusteella se ei ole aivan parhaassa kunnossa, ja mielestäni asiaa voisi ehkä korjata, jopa ‘kokopäiväisen’ hallituksen viestintävastaavan toimin…

    Pusuja,
    Tuomas

    ps. Voisi ehkä pakottaa kaikki kirjoittamaan tänne omilla nimillään; loppuisi ehkä typeryyksien kirjoittaminen…

  22. 27.11.2007 @ 21.21 Tuomas Hämäläinen

    (Öh, siis: Toi Nokia-Perlos -juttu liittyi siihen, että Nokialla on varaa omaan massiiviseen viestintäosastoon (lähes?) ainoana Suomessa, ja sen kyllä huomaa!)

  23. Hyvä, että KY:n hallitusvalinta kiinnostaa.

    SIVUSEKTORIT

    Mielestäni on erittäin järkevää, että hallituksen jäsenellä voi olla useampikin vastuualue. Ensinnäkin tämä vie eteenpäin nimenomaan sitä ajattelua, että ollaan ensisijaisesti hallituksen jäseniä eikä sektorivastaavia, kun hallituksen jäsenet oppivat alusta asti huolehtimaan useammista kokonaisuuksista. Lisäksi tämä auttanee jäseniä hahmottamaan juuri sitä, että hallituksen jäsenenä voi vastata aivan erityyppisistä asioista. (Hallituksessa on ajoittain ollut ongelmia sen kanssa, että projekteille, jotka eivät lankea suoraan jonkun jäsenen sektorille, on ollut vaikea löytää vetäjiä). Toisekseen sivusektorien avulla saadaan jaettua myös hallituksen jäsenien vastuulle kokonaisuuksia, joista tähän asti ei hallituksessa ole vastannut ainakaan suoraan kukaan.

    Näiden syiden takia haluankin tuoda KY:lle käyttöön sivusektorit, kuten kerroin jo edustajistolle esittäytyessäni. Ehdottamani sivusektorit ovat viestintä, alumniasiat, kansainvälisyys, ympäristö ja kerhot. Nimensä mukaisesti sivusektorin vie vähemmän aikaa kun ns. päävastuualue. Se, kuinka paljon aikaa sivusektoriin menee, riippuu kyseisestä sivusektorista. Esimerkiksi viestintä vie kaikella todennäköisyydellä enemmän aikaa kuin ympäristöasiat tai kerhot. Muissa ylioppilaskunnissa sivusektoreiden käyttö on erittäin yleistä.

    Miksi sitten viestinnän pitäisi mielestäni olla nimenomaan sivusektori eikä päävastuualue, kuten tähän asti on ollut? Viestintä on tukitoiminto, ja sektorilla on melko vähän asioita, jotka selvästi vaatisivat hallituksen linjaa. Lisäksi tämänhetkisen viestintävastaavan rooli sektorilla ei ole ollut täysin selvä, vaan hän on osallistunut paljon sektorien käytäntöjen pyörittämiseen, jotka eivät hänelle suoraan kuulu. Keskusteltuani asiasta useaan otteeseen sekä nykyisen viestintävastaavan että tiedottajan kanssa päädyin siihen, että viestinnästä on järkevää tehdä hallituksen jäsenelle sivusektori. He eivät ainakaan tuolloin vastustaneet näkemystäni.

    Tähän liittyy myös viestintätyöryhmän eli VEE:n tulevaisuus. Kuten kerroin paneelissa, mielestäni sekä VEE:lle että Yrpälle tulisi seuraavassa valiokuntahaussa hakea myös omat puheenjohtajat. En pidä itseisarvona sitä, että hallituksen jäsen vetää työryhmää, vaan pyrin optimaalisimpaan lopputulokseen. Työryhmän motivoinnin ja toiminnan kannalta olisi erittäin hyvä, jos ryhmää olisi vetämässä henkilö, joka pystyisi panostamaan juuri siihen paljon – eikä hänellä olisi samaan aikaan sataa muutakin hommaa menossa, kuten hallituksen jäsenillä on. Lisäksi valiokunnan/työryhmän vetäminen vaatii varsin erilaisia ominaisuuksia kuin hallituksen jäsenenä toimiminen.

    Lisäksi yrityssuhdesektorilla vastaavan ja sihteerin roolit ovat sekaisin juurikin siitä syystä, että työryhmä, jota vastaava on vetänyt, tekee asioita, jotka liittyvät läheisemmin sihteerin työhön. Vastaavan ja sihteerin rooli ovat siis menneet sekaisin lähinnä työryhmän takia. Tiedostan, että erillisiin puheenjohtajiin sisältyy oma riskinsä, mutta olen ehdottomasti valmis tällaista kokeilemaan, jos uusi hallitus kokee tämän järkeväksi.

    ESITYS HALLITUKSEKSI

    Tehdessäni esitystä hallitukseksi olen pyrkinyt toimimaan tasapuolisesti kaikkia ehdokkaita kohtaan, myös riippumatta siitä missä vaiheessa he ovat ilmoittaneet ehdokkuudestaan. Tässä tapauksessa molemmat myöhemmin ilmoittautuneet hakijat ovat harkinneet hakemista jo aiemmin, joten en koe, että he olisivat tehneet hätiköityä päätöstä, tai että he olisivat vähemmän motivoituneita kuin muut ehdokkaat.

    Kommentoimatta alustavaa vastuualuejakoa tai yksittäisiä sektoreita haluan sanoa, että olen valinnut esitykseeni mielestäni sopivimmat henkilöt hallituksen jäseniksi sekä kokonaisuuden että yksittäisten vastuualueiden kannalta. Muodostaessani esitystä pyrin saamaan aikaan toimivan kokonaisuuden, josta myös löytyisi kaikille vastuualueille sopiva henkilö. Hallitushan päättää vastuualueista lopullisesti perustamiskokouksessaan. Jokainen esitykseni ihmisistä on motivoitunut ja innostunut, laaja-alaisesti kiinnostunut KY:stä ja valmis priorisoimaan ylioppilaskuntamme asiat ensi vuonna töitä ja opintoja tärkeämmäksi.

  24. 27.11.2007 @ 21.47 Tuomas Hämäläinen

    (lainaan tässä itseäni…)
    “Mitä tulee () viestintään, niin se on ollut perinteisesti mallillaan ja tulee olemaan ensi vuonnakin, sillä Katariina osaa puhua ja kirjoittaa erittäin hyvin.”

    M.O.T.
    :D

  25. Toivottavasti nyt kukaan ei pahoittanut mieltään meikäläisen kommentoinnista. En keskustelussa esiintyvää pariskuntaa tunne, joten ei todellakaan ollut tarkoitus sanoa mitään pahaa kenestäkään. Mulla vaan aina alkaa kellot soida, kun joku on varma jostain. Ehkä epävarmuudesta ja objektiisuuden täydellisestä kieltämisestä on vain tullut minulle jonkunlainen pakkomielle - eikä välttämättä mikään hyvä sellainen.

    Aura jo aiemmin sanoi, että on lyhytnäköistä spekuloida pariskunnan (en edes tosiaan tiedä ketkä ovat pariskunta!) vaikutuksesta ryhmän muodostumiseen, toimintaan, koheesioon jne. (tähän muut johtamisen lukijat saa lisätä juttuja). Ihmisten välille syntyvää kitkaa on lähes mahdoton ennakoida, joten keskitytään vaikka siihen miten siitä päästään yli. Toisin sanoen toimitaan kiinalaisen apinan tavoin kuten mahtava japanilainen sota- ja johtamisteoreetikko Musashi asian ilmaisi - ollaan siis rennon valmiina liikkumaan joka suuntaan ja korjaamaan asentoa.

  26. 27.11.2007 @ 22.37 Tuomas Hämäläinen

    Voi voi Tantor. Voi sinua. Voi minua. Voi meitä.
    Mutta missä on Dempsey? ;)

  27. When in doubt, karsi viestinnästä. Viestinnän alentaminen pelkäksi tukisektoriksi (mitä ikinä sekin sitten pitää sisällään) kuvastaa miten vähän (hyvää) viestintää KY:llä arvostetaan.

    tulee mieleen se suomalainen vanha insinöörien hokema, että “kyllä hyvä tuota myy itse itsensä”.

    saa nähdä miten käy.

  28. Mitä muuta viestintä voisi olla kuin tukisektori? Miksi sen pitäisi olla jotain muuta kuin tukisektori? Entä mitä tämän ns. viestintävastaavan, joka on myös hallituksen jäsen, tulisi tehdä nimenomaan viestinnän saralla?

  29. Tukisektori siinä mielessä että ilman muita sektoreita viestintää ei tarvis? Kyllä.

    Tukisektori siinä mielessä että on perusteltua jakaa sopo- ja viestintävastuu yhdelle ihmiselle? En usko. Noh, saa nähdä miten käy. Itse olen tosi skeptinen.

  30. Olisi varmasti pitänyt jo eilen tarkentaa tätä vastuunjakoa myös sopon osalta. Toivottavasti tämä selventää asiaa..

    SOPO

    Nykyisenmallisen sopovastaavan tehtävät on alustavassa vastuunjaossa jaettu kahdelle eri henkilölle, sopovastaavalle sekä liikunta ja hyvinvointivastaavalle. Tehtäviä jakamalla ennakoidaan tulevaa siirtymistä kahteen eri organisaatioon: tulevaan ylioppilaskuntaan ja uuteen KY:aan.

    Sopovastaavan harteilla on kansallisen tason sopo-edunvalvonta sekä yhteistyö esim. SYL- ja PYL- tasolla, YTHS:n liittyvät asiat, Nyyti ja HOAS sekä Kela ateriointiin liittyvissä asioissa. Lisäksi tämän ns. hc-sopon vastuulle mielestäni kuuluvat osaltaan suhteet valtionhallintoon ja mediaan. Liikunta- ja hyvinvointivastaavalle puolestaan kuuluvat suoraan HSE:hen ja jäsenistöömme liittyvät asiat, kuten liikunta, hyvinvointi, KY:n asuntoasiat, tasa-arvo, esteettömyys ja häirintä sekä kauppiksen opiskelijaravintolat. Lisäksi hän toimii valiokunnan puheenjohtajana. Tämä työnjako on alustava suunnitelma, ja tulee varmasti tarkentumaan ensi vuoden aikana.

    Näin ollen, kun sopolta siirtyy tehtäviä liikunta- ja hyvinvointivastaavalle, hänellä on hyvinkin aikaa huolehtia myös hiukan raskaammasta sivusektorista, kuten viestinnästä.

  31. Mitä se oikeasti kertoo KY:n viestinnän tilasta jos noinkin merkittävä muutos kuin sopo + viestintä yhdelle henkilölle “tiedotetaan” näin? Tai missä muutenkaan koko hallitusesityksen valintojen perustelut? Ja sitten kun ihmiset älähtävät, niin viesti on “Mikäli annatte kritiikkiä, ottakaa ensin selvää faktoista!” -L.Tuutti.

  32. Voi Kungfiske! Olisit ollut hallituvalintapaneelissa kuuntelemassa, niin olisivat kenties tulleet uudet sektorijaot sinullekin tutuksi! Ja perustelut valinnoille annetaan varmasti huomisessa edarin kokouksessa.

  33. 28.11.2007 @ 13.06 Laura Tuutti

    Hallitusvalintapaneelihan oli tosiaan kaikille kiinnostuneille avoin. Ne, jotka eivät päässeet paikalle, ovat voineet tutustua Katan paneelissa pitämään esitykseen täällä blogissa. Tässä vielä linkki kertaalleen, jos ei ole vielä osunut silmään.

    http://pj2008.kyweb.org/files/2007/11/pjtyrkyn_presis_kata_2007.pdf

    Sen takia siis kommenttini: “Mikäli annatte kritiikkiä, ottakaa ensin faktoista selvää”. Ei mielestäni liikaa vaadittu. Ja avointa keskustelua en halua torpata, kunhan se pysyy asiallisena ja ihmiset tietävät edes suurinpiirtein, mistä puhuvat.

    t. Laura

  34. Moi,

    Täytyy kyllä todeta, että mielenkiintoinen linjaus tämä viestintävastaavan poisto ihan jo yleisen trendien, eli viestinnän tärkeyden korostamisen ja KY:n hallituslaisten työtaakan kasvamisen kannalta.

    KY:tä ei ole ainakaan aikaisemmin syytetty liian avoimesta ja ennakoivasta viestinnästä. Mielestäni viestinnän resurssit eivät ole pois muilta, vaan päin niistä on hyötyä muille sektorille (eli viestintä on tuki- tai sivusektori). En kuitenkaan ymmärrä miten viestintävastaavan poisto parantaa viestintää.

    Viestintä- sekä muiden vastaavien toimenkuvia on tietysti syytä tarkastaa joka vuosi. Saattaa silti olla haastava vuosi edessä uudella sopo- viestintävastaavalla.

  35. 28.11.2007 @ 18.04 Tintti kolmonen

    Hello Reverend,

    Osaatko vielä kertoa, mitä viestintävastaavan työsarkaan mielestäsi kuuluu? Mitkä asiat siis konkreettisesti kuuluvat viestintävastaavan tehtäviin? Tiedottaja, web-kehittäjä ja sihteerithän osallistuvat myös osaltaan viestinnän onnistumiseen.

  36. 28.11.2007 @ 18.40 Tuomas Hämäläinen

    Mä voin kertoa! :D :D

    ProCom:in sivuilta: (lainaan osia)
    (ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on yritys- ja yhteisöviestinnän ammattilaisten järjestö)
    http://www.procom.fi/dman/Document.phx?documentId=kt14807092423037&cmd=download

    1. Mitä yhteisöviestintä on?

    Johtaminen on viestintää, ja toimiva viestintä on organisaation elinehto. Yhteisöviestintä on
    työyhteisön viestintätoiminto eli funktio, jossa viestinnän keinoin edistetään työyhteisön vision,
    strategioiden ja tavoitteiden saavuttamista.
    Tärkeimmät keinot ovat
    • pitkäjänteinen profilointi ja maineenhallinta
    • ulkoinen ja sisäinen viestintä kuten markkinointiviestintä, PR, sidosryhmäviestintä,
    kansalaisviestintä, mediasuhteet, sijoittajasuhteet, yhteiskuntasuhteet, brändijohtaminen,
    sponsorointi, yhteisöilme sekä ulkoinen ja sisäinen tiedotus.
    • ohjaus ja valmennus sekä
    • luotaus ja viestinnän toimivuuden arviointi ja mittaaminen.
    Yhteisöviestinnälle on ominaista pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus.
    Viestintäyksikkö on organisaation strategisen tason asiantuntija. Se suunnittelee, johtaa,
    konsultoi, koordinoi ja toteuttaa viestintää.

    …Viestintä on voimavara, joka pitkäjänteisesti tukee yhteisön tehtävää, strategisten tavoitteiden
    saavuttamista profiloinnin, maineenhallinnan, brandijohtamisen ja tuloksellisen viestinnän
    keinoin.

    …Ammattimainen, laaja-alainen ja vuorovaikutteinen viestintä auttaa luomaan yhteistä
    näkemystä organisaation ja sen yleisöjen välillä näille olennaisista asioista.

    …Viestinnän järjestelyissä on otettava huomioon yhteisön erityispiirteet. Työyhteisön johto
    vastaa viestinnästä, kuten kaikesta muustakin toiminnasta. Toimintastrategian tavoitteiden
    saavuttamiseksi on viestinnän tehtävät vastuutettava viestintäjohtajalle tai vastaavalle
    johtoryhmän jäsenelle, joka raportoi organisaation ylimmälle johdolle.

    …Viestinnästä vastaava on viestinnän suunnittelun, johtamisen ja toteutuksen ammattilainen
    sekä yhteisön sisäinen konsultti.
    Viestintävastaava johtaa, koordinoi ja konsultoi johtoa ja muuta henkilöstöä viestinnän
    kysymyksissä ja omaa riittävät taidot viestintäyksikön ja hankkeiden johtamiseen.

  37. 28.11.2007 @ 18.47 Tuomas Hämäläinen

    Voi voi, anteeksi kun copypastasin ton, ja se näyttää ihan eri näköiseltä mitä se alkuperäisessä oli; rivivälit erityisesti eivät natsanneet…
    Siispä menen takaisin koulunpenkille…
    (Olisko muuten aika hassua löytää kielioppivihre tuolta akluperäiseltä sivulta? Niitä vaan ei oo…) :D

  38. 28.11.2007 @ 18.52 Tuomas Hämäläinen

    …muutenkin anteeksi kaikille. En todellakaan halua tahallani ärsyttää; mun mielestä tää vaan on tärkeä juttu, josta löytynee (aina?) parannettavaa.

  39. Mun näkemyksen mukaan viestintä voi ihan hyvin hallituksen vastuunjaossa olla nimetty “sivusektoriksi”, se ei kuitenkaan saa vaikuttaa siihen, millaiset resurssit ja millaisen painoarvon viestintä oikeasti KY-toiminnassa saa.

    Omasta mielestäni parhaat kombot hallitukseen viestinnän suhteen olisivat viestintä+yrityssuhteet tai viestintä+vpj. Näistä paras viestintä+vpj, silloin viestintävastaavalla olisi paras mahdollinen kokonaisnäkemys ylioppilaskunnassa tapahtuvista asioista.

    Tietenkin näihin vaikuttaa tyrkkyjen potentiaali, unelmakomboja pestien suhteen ei ehkä tänä vuonna saada. Kuitenkin väittäisin, että viestintäuudistuksen jälkeen ei “kokonaiselle” viestintävastaavalle välttämättä ole virkaa. Edellyttäen muuten tarpeeksi henkilöresursseja koko sektorille.

    Emmalle tsemppiä ja intoa viestinnän luotsaamiseen! Oot varmasti pätevä tehtävääsi vaikka satutkin olemaan kihloissa=)

  40. 28.11.2007 @ 22.41 Tuomas Hämäläinen

    Juu…

    Mää en mitenkään haluaisi sanojani syödä, mut tässä vaiheessa alkaa olla pakko, kun ensi vuoden hallitus haukutaan jo marraskuussa…

    Pitäkää se edarin kokous salaisena! Suljetut ovet, ikkunat ja muut kulkuaukot! Tää ei oo sarkasmia tai muutakaan, vaan ihan totta. Aaarghhhh… salatkaa se kokous!

    (hitsi kun teki tiukkaa kirjoittaa tuo, ette arvaakaan…)


Jätä vastaus



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute