Pj blogi

Tämä on KY:n hallituksen puheenjohtajan blogi vuonna 2008

Ajankohtaista KY:llä: ainakin hallitustyrkyt ja kuntavaalit

katariina_kyckling_nettiin.jpgTuntuu ihmeelliseltä, että eletään jo lokakuun puoliväliä. Uuden hallituksen muodostamiseen on aikaa reilu kuukausi ja varmaan pikku hiljaa hallitustyrkkyjä alkaa pyörimään toimistolla.. hyvä niin. Jos vauhdikas, mielenkiintoinen ja antoisa vuosi kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti harkita KY:n hallitukseen hakemista. Käypä tsekkaamassa hallitusvalinta.kyweb.org jos kiinnostuit.

KY:lle kuuluu sinänsä hyvää. Kv-viikko sujui ilmeisen hyvin ja muutoinkin toimistolla vaikuttaa olevan vauhti päällä. Uudet sihteerit ovat päässeet hyvin kärryille omista hommistaan, ja ovat innolla mukana keskustelemassa kaiken maailman asioista hallituksen kanssa. Tämä on ihan loistavaa – sihteerit voivat vaikuttaa päätöksentekoon valmisteluvaiheessa juuri niin paljon kuin itse haluavat.

Ainiin. Avaudunpa vähäsen. Kuuliin viime viikolla jotain napinaa siitä, että KY tukisi yksittäisiä ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleissa. Sori vaan, mutta ei todellakaan tue. KY ei ole yhdenkään kuntavaaliehdokkaan takana syksyn vaaleissa.  Linja tästä on ollut hallituksessa hyvin selvä. (Miksi ihmeessä meidän kaltainen organisaatio tukisi yksittäisiä ehdokkaita? ) Ehdokkaiden juoksenteluun siellä täällä (mihin napisijat ilmeisesti viittasivat) me emme voi vaikuttaa.

Yhden asian näistä vaaleista vielä sanon: käykää nyt hyvät ihmiset äänestämässä ja katsokaa sopiva ehdokas vaikka vaalikoneella, jos ette muuta keksi. Jos me nuoret emme äänestä nuoria, niin ei sitten kukaan. Jos kuvittelet vanhojen patujen ajavan meidän asioita, niin mieti tarkemmin!

Tutkinto Kauppikselta vai Aallosta syksyllä 2009

katariina_kyckling_nettiin.jpgTörmäsin kauppiksella yhteen meidän edaattoriin (edustajiston jäseneen), joka oli tyrmistynyt siitä, että HSE:n opiskelijat eivät saisi tutkintotodistustaan enää kauppikselta syksyllä 2009, vaan tutkinto tulisi uudesta Aalto yliopistosta. Tämä kuulosti tosi erikoiselta, sillä koko ajan on puhuttu, että opiskelijat siirtyvät uuteen yliopistoon vasta vuoden 2010 alussa. Selvitimme asiaa täällä KY:llä (kiitos koposihteeri Laura!) ja asia ei onneksi ole aivan näin.

Uusi yliopisto aloittaa siis 1.8.2009. Opiskelijat (ja ymmärtääkseni myös henkilöstö) siirtyvät uuteen yliopistoon kuitenkin vasta 2010 alussa. Opintotoimistostakin vahvistettiin, että heidän tietojensa mukaan uudet opiskelijat tulevat vielä syksyllä 2009 nimenomaan Helsingin kauppakorkeakouluun, ja että vielä syksyn 2009 ajan voi valmistelu Helsingin kauppakorkeakoulusta eli saada kauppikselta tutkinto-todistuksen. Olisihan se nurinkurista, jos opiskelijat voisivat saada uudesta yliopistosta tutkintoja ennen kuin siellä edes on opiskelijoita. :)

Huomioikaa jookos, että tämä ei nyt siis ole mikään ylin totuus, vaan paras tieto mikä meillä on. Uuden yliopiston säätiön hallitus julkistetaan ilmeisesti ensi viikolla. Paljon ratkaisee se, kuinka he tarttuvat toimeen ja ottavat hankkeen ohjat itselleen. En pitäisi kuitenkaan kauhean todennäköisenä, että esim. sitä ajankohtaa, koska opiskelijat uuteen yliopistoon siirtyvät, enää muutettaisiin.

Olisi muuten mielenkiintoista kuulla miten vanhojen opiskelijoiden siirtyminen uuteen tutkintoon on sujunut? Onko kaikki mennyt hyvin vai onko ollut ongelmia? Itse laitoin siirtymispaperit sisään toukokuun lopulla ja pari kuukautta meni ennen kuin sain vastauksen. Kaikki meni ongelmitta, vaikka päätös aika paljon aikaa veikin. Tämä on kuitenkin täysin ymmärrettävää, koska opintotoimistossa on oikeasti kädet täynnä työtä tutkinnonuudistuksen ja sen johdosta valmistuvien maistereiden kanssa. Pyydän siis teiltäkin kaikilta kärsivällisyyttä!

KY:llä on arki palannut, ja tuntuu aivan mahtavalta kuin toimiston käytävillä on taas hälinää. Meillä aloittaa ensi viikon maanantaina kaikki uudet sihteerit (tervetuloa!) ja esimerkiksi heidän koulutuksiensa valmistelu on ollut tämän viikon agendalla. Muutoin lähinnä KY:n tulevaisuuteen liittyvät asiat työllistävät minua taas kunnolla. Onneksi takana on kuitenkin upea kesäloma, jonka jälkeen jaksaa painaa syksyn täysillä.

Tsemppiä kaikille kesätöihin, koettakaa pitää edes pari päivää lomaa jos mahdollista, niin että jaksatte syksyllä taas opiskella!

Halutaan kopioida gradu?

En muista koska mua olisi viimeksi ottanut näin paljon päähän. Ainakaan tämä aihe. Me opiskelijat. Tai oikeammin osa meistä. 

Tänään kauppiksen hallituksen kokouksessa nousi esiin yksi erittäin valitettava ja ikävä teema. Erilaisten harjoitusten ja muiden plagionti sekä lunttaaminen on lisääntynyt meidän koulussa ihan valtavasti. Tästä on tullut oikea ongelma, kun uusia tapauksia tulee ilmi jatkuvasti. Yksi opettaja sanoi jopa, että hänellä on tällä hetkellä työaikaseurannassaan sarake ”poliisitoimet” sen takia, että hän on oikeasti joutunut alkamaan tarkkailemaan sitä, etteivät opiskelijoiden tekstit ole jonkun muun tekemiä. 

Turun kauppiksessa on viime syksynä perustettu vilppityöryhmä tämän tyyppisiä tapauksia varten. Sen tarkoituksena on pohtia tarvittavia toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi, ja esimerkiksi miettiä mikä on sopiva sanktio mistäkin. Meillä joudutaan myös miettimään sitä miten tällaiseen puututaan. Täytyykö kauppiksen hallituksen todella erottaa joku, ennen kuin viesti menee perille? Toivottavasti ei. 

Miten tällaisen tilanteen voisi teidän mielestä ratkaista? Ja myös, miksi ihmeessä ihmiset toimivat näin?

Vuosijuhlapuhetta ja vähän muutakin

Tarkoituksenani oli jo aiemmin pj-kauden alettua jatkaa tänne blogiin kirjoittamista, mutta toistaiseksi se on jäänyt. Moni on tullut nykäsemään hihasta ja kyselemään, miten vuosi on lähtenyt KY:llä käyntiin - ja voin kyllä sanoa, että aivan loistavasti. Omia odotuksiani tämä on ainakin vastannut - työt ovat juuri niin mielenkiintoisia kuin odotinkin (jopa enemmän) ja hallituksesta on todella hioutumassa aivan mahtava porukka.

Tiesin jo vuoden alussa, että varmasti tulee eteen tilanteita, joissa joutuu tekemään rankkojakin priorisointeja oman työmäärän suhteen (jotain on melkoisen työmäärän takia pakko välillä jättää tekemättä), mutta silti se, miten paljon joutuu priorisoimaan KY:n tulevaisuuden kustannuksella muita asioita, on kyllä yllättänyt.. mutta, mitäpä sitä ei tekisi sen eteen, että KY on olemassa jatkossakin ja kauppatieteen opiskelijoiden asiat on kohdallaan. :)

Alla mun vj-puhe, siitä pääsette ehkä vähän fiilikseen siitä minkälaista KY:llä on toimia ja minkä eteen sitä tänä vuonna aherretaan. (Vuosijuhlatoimikunta - kiitokset vielä kerrassaan onnistuneista vuosijuhlista!)

Arvon rehtori, arvon vararehtorit, arvon kunniajäsenet, hyvät kutsuvieraat, honoured guests, hyvät naiset ja herrat, ja ennen kaikkea, rakkaat KY:läiset,

Minulla on ilo ja kunnia toivottaa teidät  tervetulleeksi juhlistamaan  Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan  97-vuotista historiaa. Perinteisesti tervehdyssanat päättyvät erilaisiin mukavan illan toivotuksiin. Haluan kuitenkin päättää tämän, lyhyen, puheen, hiukan toisella tapaa, joten toivotan jo tässä vaiheessa teille kaikille mitä riemukkainta vuosijuhlailtaa. Ottakaamme illasta (ja yöstä) kaikki irti.

Olen itse jo neljättä vuotta mukana juhlistamassa rakkaan ylioppilaskuntamme vuosipäivää. KY:n kuorojen esiintymiset, erilaisten tunnustusten jako KY:llä ansioituneille ja aivan fantastiset jatkot silliksestä puhumattakaan kuuluvat juhliimme. Täytyy todeta, että tilaisuus on muuttunut vuosi vuodelta koskettavammaksi. On kerrassaan mahtavaa jälleen kerran seurata tätä juhlahumua, jossa oikeastaan paljastuu KY:n syvin olemus – aito KY-henki.

Mistä tämä KY-henki sitten syntyy? Miten sitä voidaan vastaisuudessakin vaalia? Minkälaisena minä näen meidän oman KY:mme?

KY on avoin ja hyväksyvä, mutta myös erittäin tiivis yhteisö. KY:llä jokainen voi – halutessaan – löytää oman paikkansa ja oman henkisiä ihmisiä. Se, mikä kaikkia KY:n toimijoita kuitenkin yhdistää, on tavoite toteuttaa yhdessä jotain hienoa, joskus jopa elämää suurempaa. KY:llä vietettyjen vuosien aikana on ollut uskomatonta ja mahtavaa nähdä, kuinka hyvinkin erilaiset ihmiset puhaltavat yhteen hiileen kyltereiden paremman tämän päivän luomiseksi. Kaikesta tästä huolimatta, minulle KY on antanut ennen kaikkea kultaakin kalliimpia ihmissuhteita. Vaikka minunkin KY-aika jää jossain vaiheessa taakse (herra rehtori, lupaan vielä valmistua), tänä aikana saamani ystävät kestävät varmasti läpi elämän.

KY on ainutlaatuinen yhteisö, ja visionamme on olla maailman paras ylioppilaskunta. Sitä mielestäni olemmekin. Mikä KY:stä sitten tekee niin ainutlaatuisen? Kaksi asiaa: ihmiset ja mahdollisuudet.

Ihmiset, kulloisenkin aikakauden toimijat, ovat KY:n sydän. Ilman heitä, eli ilman teitä, KY ei olisi oikeastaan yhtään mitään. Ihmiset luovat KY-hengen, joka syntyy tekemisen kautta. Yksi arvoistamme onkin tekemisen meininki. Porukalla tekeminen on KY:n parasta antia. Mikä sen parempaa, kun toteuttaa mitä erilaisempia projekteja mahtavien ihmisten seurassa, välillä nauraen vedet silmissä ja välillä puurtaen yön pimeinä tunteina? Tästä erinomainen esimerkki on KY:n speksi ja sen tekijät – intensiivisen yhteistyön tuloksena syntyy mahtava show, josta katsojillekin välittyy työryhmän mieletön me-henki. Tämä ei olisi mahdollista ilman KY-henkeä.

Mahdollisuudet, ovat toinen osa KY:n ainutlaatuisuutta. Tarjoamme jäsenillemme paitsi erilaisia palveluja ja tapahtumia, myös mahdollisuuksia. Kuka tahansa voi lähteä KY:n toimintaan mukaan. Jokainen KY:läinen voi muokata toimintaa haluamakseen. KY:llä voi tutustua kirjavaan joukkoon uusia ihmisiä. KY:llä voi oppia, monien mukaan jopa huomattavasti enemmän kuin oikeassa koulutuksessa. KY:llä voi oikeastaan tehdä ihan mitä vaan, jos vain uskaltaa tarttua tilaisuuteen.
 
Sekä Helsingin kauppakorkeakoulu että sen ylioppilaskunta tulevat seuraavan puolentoista vuoden aikana läpikäymään merkittäviä muutoksia kohutun innovaatioyliopistohankkeen seurauksena.  Yhdessä teekkareiden ja taideopiskelijoiden kanssa saamme varmasti aikaan jotain suurta..  ehkäpä jopa Suomen vaikutusvaltaisimman ylioppilaskunnan.

Koen kuitenkin tärkeänä säilyttää uuden ja yhteisen rinnalla myös tämän hengen ja tunnelman, jotka voi aistia tänäkin iltana.

Tähän emme kuitenkaan tarvitse omaa ylioppilaskuntaa - yhteisömme ei lakkaa olemasta, vaikka KY menettääkin ylioppilaskunta-aseman. Olemme monta kertaa KY:llä keskustelleet siitä, minkälainen muutos nyt on tapahtumassa. Hiukan perspektiiviä saa, kun huomioi, että tämä ei itse asiassa edes ole ensimmäinen kerta, kun KY:n oikeudellinen asema muuttuu. Jos tarkkoja ollaan, niin KY on ollut julkisoikeudellisen aseman omaava ylioppilaskunta vasta 70-luvun puolivälistä asti. Olemme siis olleet nykymuotoinen ylioppilaskunta vasta reilut kolmekymmentä vuotta.  Lisäksi nimemme on ehtinyt lähes satavuotisen historian aikana muuttua useampaan otteeseen. Olomuotomme ehkä muuttuu, mutta ihmiset, ja se antaumus, jolla KY:llä toimitaan, tulee varmasti pysymään. Tälle kaikelle on jatkossakin oltava vakavarainen yhteisö.

Hyvä juhlaväki! Haluan, että tänään juhlimme paitsi KY:n historiaa, myös tulevaisuuttamme. Mitä tahansa tulevaisuus tuokaan tullessaan, niin kauan kuin tuota aiemmin kuvattua KY-henkeä löytyy, KY on olemassa. Rakkaat ystävät, meidän KY ei kuole koskaan.


Nostakaamme malja KY:lle ja KY:n tulevaisuudelle!
 

Esitys KY:n hallitukseksi vuodelle 2008

Olen hetki sitten lähettänyt edustajistolle esitykseni KY:n ensi vuoden hallitukseksi. Muodostaessani kokoonpanoa olen pyrkinyt kokoamaan mahdollisimman tasapainoisen ja toimivan kokonaisuuden yksittäisiä sektoreita unohtamatta.

Haluan korostaa, että tässä esitettävä vastuualuejako on alustava. Hallitus päättää siitä lopullisesti perustamiskokouksessaan. Esitykseni KY:n hallitukseksi vuodelle 2008 on seuraava:

Katariina Kyckling (puheenjohtaja)
Tuuli Ylinen (varapuheenjohtaja, kansainvälisyys)
Matti Parpala (koulutuspolitiikka)
Tommi Ora (opintoasiat)
Emma Böös (sosiaalipolitiikka, viestintä)
Sini Jokinen (liikunta ja hyvinvointi, ympäristö)
Janne Peljo (kulttuuri, kerhot)
Iida Myllymäki (yrityssuhteet, alumniasiat)

Tärkein projekti KY:llä ever?

katariina-kyckling-2007.jpgSain viime viikolla palautetta tästä blogista. ”Mikä se sellanen blogi on mihin kirjoitetaan vaan kerran..” Siispä kirjoitan uudestaan.

Eilen KY:llä järjestettiin hallituksen valintapaneeli, jossa olin itsekin esittäytymässä, kertomassa ajatuksistani ja vastaamassa kysymyksiin. Nostin esille kolme keskeistä asiaa: hallituksen vastuunjaon ja toimintakulttuurin, innovaatioyliopistohankkeen sekä tähän liittyvän tulevan ylioppilaskuntien yhdistymisen ja uuden KY:n luomisen. (Löydät presikseni täältä).

Nostan tässä esille noista teemoista mielestäni tärkeimmän eli tulevan ylioppilaskuntien yhdistymisen (tai oikeammin uuden ylioppilaskunnan perustamisen) ja uuden KY:n luomisen. Ensi vuosi tulee olemaan muutoksen aikaa sanojen todellisessa merkityksessä. Kertaakaan aiemmin KY:n lähes satavuotisen historian aikana ei ole oltu tilanteessa, jossa toimintomme tulevat jakautumaan kahteen eri organisaatioon. Varsinaisesti uudet organisaatiot syntynevät vuoden 2009 puolella, mutta ensi vuonna tehdään tätä varten se kaikki tärkeä pohjatyö. Tähän pohjatyöhön tulee kohdistaa kaikki tarvittavat resurssit.

Ongelma piileekin siinä, mistä ensi vuonna karsitaan, jos ja kun hallituksen ja sihteeristön aikaa käytetään enenevissä määrin ykkösprojektiin, uuden KY:n ja uuden ylioppilaskunnan luomiseen. Vaihtoehtoja on monia – annetaan valiokunnille oikeasti enemmän vastuuta, aletaan käyttää niitä edustajiston strategiassakin mainittuja projektisihteereitä, tai oikeasti luovutaan jostain. Joudumme varmasti jättämään joitakin asioita myös tekemättä. Mitä siis? On todella vaikea nimetä yhtä asiaa minkä jättäisi tekemättä.  Sanonkin, että sekä edunvalvonnan että tapahtumien saralla jouduttaneen tekemään priorisointeja. Mistä sinä karsisit?

Ehdolla KY:n hallituksen puheenjohtajaksi 2008

katariina-kyckling-2007.jpgIltaa kaikille,

nimeni on Katariina Kyckling ja haen KY:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2008. Toimin tällä hetkellä KY:n hallituksen jäsenenä, vastuullani ovat kansainväliset ja koulutuspoliittiset asiat.

Olen 23-vuotias markkinoinnin pääaineopiskelija. Opiskelen HSE:llä neljättä vuotta. Kandin paperit sain tänä syksynä. Olen alusta lähtien ollut aktiivisesti mukana KY-toiminnassa; olen ollut Nesun puhis, valiokunnassa ja Kehyn seurantamatkatiimissä muutaman mainitakseni.

Kokopäiväisesti KY-toiminta tempaisi minut mukaansa, kun tulin valituksi KY:n hallituksen jäseneksi vuosi sitten marraskuussa. Kuluva vuosi KY:llä on ollut yksi parhaista elämässäni – olen päässyt tekemään mielenkiintoisia ja vaativia hommia ainutlaatuisessa työympäristössä. Suosittelen! KY:n hallituksen jäsenyyden lisäksi olen tänä vuonna toiminut HSE:n hallituksessa, vaihto-ohjelmaryhmässä sekä yo-kuntamme taloustoimikunnassa. Koko CV:ni löydät täältä.

Päätös puheenjohtajaksi hakemisesta syntyi jo kuukausia sitten. Hallitusvuoden kuluessa näkemykseni KY:n tulevaisuudesta on vahvistunut ja minulla on selkeä visio suunnasta, johon haluan KY:aa puheenjohtajana ohjata. KY:n hallituksen puheenjohtajan paikka on paitsi antoisa, myös erittäin haastava. Pystyn vastaamaan tähän haasteeseen. Minulla on aito kiinnostus KY:aa kohtaan ja olen sekä sopiva että pätevä puheenjohtajaksi.

Haasteita ensi vuodesta ei tule puuttumaan. Elämme strategisesti tärkeintä aikaa ehkä koko ylioppilaskuntamme historiassa. Tulevan ylioppilaskunnan suunnittelu yhteistyössä teekkareiden ja taideopiskelijoiden kanssa on ajankohtaista. Tätäkin olennaisempaa on KY:n toiminnan kehittäminen ja jatkuvuuden varmistaminen senkin jälkeen kun emme ole enää ylioppilaskunta. KY:n tulee jatkossakin toimia maamme parhaan kauppakorkeakoulun opiskelijoiden yhdyssiteenä ja tarjota heille haluttuja palveluita.

Tässä blogissa tulen vastailemaan minulle esitettyihin kysymyksiin, nostamaan uusia aiheita pinnalle sekä vanhoja keskusteluun. Jos haet KY:n hallituksen jäseneksi tai olet kiinnostunut hakemisesta, ota yhteyttä (etenkin jos emme ole vielä keskustelleet)!

Odotan kysymyksiänne ja kommenttejanne,
Kata

Katariina Kyckling
katariina.kyckling@kyweb.fi
0407564087



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute